sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Mausteista kanaa maidolla mureutettuna






JOULUKALENTERIN 18. LUUKKU

 

 

Olen pitkään suunnitellut tekeväni Jamie Oliverin maidossa haudutettua kanaa, sillä se kuulostaa niin hullulta, että pakkohan sitä olisi kokeilla. Kuka nyt hauduttaisin kanaa maidossa? Homma kuulostaa kieltämättä vähän oudolta, mutta voin vakuuttaa, että se toimii. Tämä resepti on saanut innoituksensa tuosta reseptistä. Postaus on tehty yhteistyössä Arlan kanssa.





Vaikka idea maidon ja kanan yhdistämiseen tuli Jamielta, ei resepteissä ole käytännössä mitään samaa. Maustoin kanan roskisti, maito puolestaan toi kokonaisuuteen lempeyttä. Ja tiedättekö, ehkä ikinä ei ole kanasta tullut näin mureaa. Sellaista täydellisen mureaa ja suussa sulavaa lihaa, joka hämmästyttää jokaisella suupalalla. Maito toimi lihan mureuttajana tavalla, jota en etukäteen osannut edes aavistaa.




Tämänkaltaisiin resepteihin, jossa maito ikään kuin paistetaan, on ensiarvoisen tärkeää valita laadukasta ja rasvaista maitoa. Muuten resepti ei toimi. Käytin reseptiin Arlan luomu täysmaitoa, joka on homogenoimatonta mutta pastöroitua maitoa. Jos minulta kysytään on se kyllä parasta maitoa mihin tahansa kokkailuun – riisipuurosta pannereihin ja pullasta kaakaon kautta creme bruleeseen. Maidon vähäisestä käsittelystä kertoo myös rasvapitoisuuden vaihtelu vuodenaikojen mukaan. Arlan luomu täysmaidossa on rasvaa juuri sen verran kuin sitä tiloilta tulleessa maidossa on: talvella lehmän maito on rasvaisempaa ja kesällä vähän vähemmän rasvaista (3,8–4,4%). Käytännössä maidolle ei tehdä muuta kuin pastörointi ja pakkaus, joten se on turvallisesta mutta luonnollista maitoa.








Voit toteuttaa mausteisen kanan yhden astian eli one pot -periaatteella. Kanat maustetaan ja paistetaan maidossa alla olevan reseptin mukaan, mutta vuokaan lisätään myös perunoita (puolita tarvittaessa) ja vaikka porkkanaa. Yhdessä astiassa tulee koko ruoka. Sopii paitsi arkiseen ruoanlaittoon myös niihin juhlakauden päiviin, jolloin keittiössä ei halua olla koko päivää.






Resepti

 

 

 

 

Mausteista kanaa maidolla mureutettuna

neljälle


4 broilerin paistia (tai koipireittä) 
1–2 sitruunan kuori ohuelti raastettuna
3 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 1/2 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl savupaprikaa
1 tl jauhettua korianteria
1/2 tl kanelia
(hieman chilijauhetta)


lisäksi
sitruunaviipaleita
granaattiomenan siemeniä
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
sitruunalohkoja


Kuivaa broilerit talouspaperilla. Raasta pestyn sitruunan (tai kahden pienen) kuoren keltainen osa ohuelti. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita öljyyn kaikki mausteet. Hiero maustetahna broilereihin. Muista laittaa maustetahnaa myös nahan alle, jotta myös liha maustuu. 

Laita broilerit uunivuokaan. Mikäli aika antaa myöten, anna broilerien marinoitua jääkaapissa vähintään tunti. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kaada maito uunivuokaan. Maidon määrä riippuu vuoasta. Maidon on hyvä peittää noin 1/2–2/3 broilereista. Laita broilerien päälle vielä sitruunaviipaleita

Paista uunissa noin puoli tuntia eli kunnes broileri ovat täysin kypsää. Laita päälle granaattiomenan siemenet ja yrtit. Tarjoile riisin tai perunan kanssa tai riivi liha salaattiin.

 _____





5 kommenttia :

  1. No jopas, ihan näiden sun puheiden perusteella pitäisi ehkä tehdäkin kanaa, vaikka kanat olen aikalailla hylännyt ruokavaliosta :D Joskus kyllä sitä täydellisen mureaa kanaa kaipaa, ja kun kerran lupaat, että näin sitä syntyy varmasti, niin uteliaisuuteni on liian suuri :D Ja kun ollaan lähdössä vielä Lappiin viikoksi erittäin alkeellisen oloihin, niin kaikki one pot-ruoat ovat enemmän kuin tervetulleita!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Mulla on ollut iät ja ajat muistikirjassa resepti maidossa haudutetusta possun ulkofileestä... Ehkä mä sen vielä joskus teen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Me ollaan tehty maitopossua ja muistelen sen olleen hyvää. Siispä täytyy tätäkin tehdä! Eikä noilla mausteilla voi vikaan mennä, ei niin millään.

    VastaaPoista
  4. Tällä ohjeella on menty ja herkkua tulee aina,helppo arkiruokaa. Kiitos.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails